Meidän pysäkillämme tosiaan käytiin läpi värioppia englanniksi ja maalailtiin hyvän mielen maisemia oppilaiden kanssa. Aluksi oppilaat maalasivat kolmella päävärillä kolmeen osaan jaetun paperin. Sitten he leikkasivat kolmesta pääväristä erilaisia muotoja. Opettelimme myös muodot englanniksi.
Leikkaamisen jälkeen oppilaat saivat toisen paperin, jolle tuli maalalta välivärein, sekoitellen päävärejä siis. Monet piirsivät kukkia ja aurinkoja, eläimiä ja maisemia.
Taululle olimme kirjoittaneet ymmärryksen helpottamiseksi kaikki värit ja muodot englanniksi. 3. luokkalaiset, kuin myös suurin osa 2. luokklaisista osasi hyvin jo perussanastoa, ja lausuminenkin oli sujuvaa.
Pyysimme oppilaita myös kertomaan pareittain toisilleen, mitä toisen paperiin oli 45 minuutin aikana ilmestynyt. Esimerkkilauseet olivat valmiiksi taululla.
Päivän lopuksi, kun oppilaat olivat palanneet omiin luokkiinsa, katsoimme itsekuvaamamme videonpätkän erilaisten ihmisten hyvinvointiin vaikuttavista asioista. Haastateltavina oli niin JYPin jääkiekkoilija, kuin Mauri Pekkarinenkin... Esille nousseita hyvinvointiin vaikuttavia asioita oli perhe, ystävät, harrastukset ja terveellinen ruokavalio.
Videon katselun jälkeen oppilaat saivat itse kirjoittaa lapuille asioita, jotka tekivät heidän onnellisiksi ja edistivät heidän hyvinvointiaan. Keskutelimme vielä koko luokan kesken lapuissa esiin nousseita tekijöitä. Aikalailla samat asiat olivat tärkeitä myös oppilaille.
Kaiken kaikkiaan päivät kahdessa eri koulussa olivat todella hauskoja ja opettavaisia myös meille tuleville opettajille. Voisin kuvitella osallistuvani uudestaan samaan projektiin, jos mahdollisuus tulee eteen. Kuvataiteeseen integrointi, niin aiheiden kuin toisten aineiden, on helppoa ja tekee kuvataiteen oppimisestakin syvällisempää ja mieleenkiintoisempaa.